lauantai 31. lokakuuta 2009

Loput piparikukat eli äärimmäisen tarkkaan hyödynnetty kangas

Sain Katjalta Tallinnantuliaisina pari metriä turkoosia joustofroteeta, se kun on siellä varsin edullista :)
Joustiksesta tuli tehtyä molemmille isommille housut ja kankaan reunasta jäi taas kangasta yli. Kaikkihan pitää tietysti hyödyntää tarkkaan, ensin vaatteita ja lopuksi vielä vaippoja :D


Pikkusisko sai siis liivarin. Nyt oli löytynyt jo toisenlainenkin kaava, tai itseasiassa tälläkin kertaa kaavan yläosa jostain -99 käsityölehdestä ja helmapuoli neidin valmiin liivarin mukaan piirrettynä. Lopputulos oli aika pliisu, joten rinnuksiin tuli sitten piparikukkatasku ja pääntie ja kädentiet huoliteltiin tummemmalla turkoosilla joustokantilla (tosin noitten joustokanttien sävyt on aika tuurissaan, millainen tilatessa tulee, tää tais olla Sampsukalta.)

Liivaria käytettiin kerran, jolloin tein varsin ärsyttävän havainnon - se on liian lyhyt, niin kutsuttu roiskeläppä ;) Voishan sitä käyttää toki housujen kanssa, mut idea oli kuitenkin yhdistää joko sukkiksiin tai leggareihin.

Liivari vaati siis hieman tuunausta:



Piparikukkajoustista oli jäänyt tuollainen n. 20cm korkuinen kaitale koko kankaan leveydeltä ja sen sitten ommella päräytin helman jatkeeksi. Tulihan rimpsuja :D Nuori neiti oli varsin ilahtunut 'pinkessa'-mekostaan ja nyt riittää pituuskin :)

Piparikukat tuli kyllä nyt niin hyvin hyötykäytettyä, ettei niistä tullut edes vaippoja :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti